#1

"Ei saa asettaa ennakkoluuloja ulkonäön perusteella." "Ulkonäkö ei kerro mitään ihmisestä."

Joo, saattaa olla että näin on, mutta kun katsoin itseäni peilistä huomasin että tällä hetkellä ulkopuoli kertoo sisimmästäni aikalailla. Olen äkisti katsottuna, vaatteet päällä hyvässä kunnossa, mutta kun otan suojakuoren(vaatteet) pois minussa on mustelmia, ruhjeita, kolhuja ja mitä ihmeellisempiä jälkiä. Saattaa luulla että nämä kolhut olisivat sisälläni kipeitä itseasiassa asia ei ole ihan näin.

#2

Yhden naisen titanic voi olla toisen lemmenlaiva.

#3

Katsoin bussin ikkunaa, katsoin bussin ikkunasta, katsoin ulos, katsoin kaikkea ympärillä vilisevää. Ohi vilisti järvi, talven tulon, kylmästä hytisevät ihmiset ja metsät, jotka valmistautuvat talveen, kaiken sen pystyi aistimaan . Kaikki se kesän elo ja kirkkaus katoaa. Tämä aamu on ollut erilainen, uusi, vanha, en tiedä miksi tai miten, mutta jotain tässä aamussa on.
Katsoin tuttua järveä, se oli tumma, pimeä, näytti mustalta aukolta, näytti ettei se voisi saada mitään hyvää aikaan vaan ainoastaan pahaa, se imisi itseensä kaiken ilon, iloiset uimarit, onnelliset, viattomat lapset.
Se ranta. Se ranta on myös valmis kylmään ja talveen, tai ehkä se ei ollut valmis, mutta nyt se on jäässä. Jää ei ole vielä vahvaa, se ei ole vielä peittäny kaikkea järveä, mutta tämän rannan.
Mieleeni tulee tästä vain valhe. Katson jäätä, jää on kuin valhe, se vain kasvaa ajan myötä ja lopulta valhe on niin suuri että sitä on vaikea enää perua. Tässä vaiheessa missä jää on nyt on vielä suhteellisen helppoa korjata virhe ja oikaista valhe. Siihen voi pystyä vielä yksin, nokkeluutta se jo hieman vaatii, mutta kun aikaa kuluu jää peittää koko järven ja sen jään sulattamiseen tarvitaan jo suuri auringon voima ja se auringon voima kuvaa nyt ehkä parhaiten uudelleenluottamista ja valheen tunnustamista, suoraan ja kokonaan. Eihän aurinko yksinään jäätä sulata. Tarvitaan myös kevät ja myöhemmin viimeistelyyn kesä. Kevät on enimmäkseen auringon paluu ja sään lämpötilan nousu. Tämä kuvastaa kaikkea valheen ympärille muodostunutta. Ei riitä, että ihminen jolle olet valehdellut saa tietää, tarvitaan muitakin. Valhe ja jää on saanut kasvaa ja vahvistua pitkään joten sinä aikana ulkopuoliset ovat alkaneet luottaa jäähän ja saaneet tietää jäästä, valheen kasvaessa ja ajan kuluessa muut ihmiset alkavat elää valheen ympärillä ja huomaamattaan valhe vie mukanaan viattomia ja niinkuin jää, valhekin pudottaa syövereihinsä ja vie mukanaan. Lopulta et enää tiedä mikä on totta ja mikä ei. Joten jos olet valehdellut korjaa asia nyt, huomenna voi olla liian myöhäistä.

#4

Miten yhtäkkiä voi tulla tälläinen tunne? Miten yhtäkkiä voit saada minut hymyilemään? Miten saat hymyn kasvoilleni vaik et ole edes lähelläni? Tai olet niin lähellä että olet sydämmessäni mutta en näe sinua en kuule sinua en tunne sinua nyt mutta tämä kaikki on kuitenkin läsnä. Saat minut niin onnelliseks juuri nyt.

#5

Mun ei pidä todistella kenellekään mitään, mä oon onnellinen, oon elämässäni ensimmäistä kertaa vahvasti ihastunut, pidän niin paljon, tykkään niin että halkeen. En haluu kouluun, tai kouluun on ihan ok mennä, mutta mä haluan mieluummin ne kaikki kesä yöt sun kanssa, haluun roskapellolle sun viereen, haluun tuntee sun huulet mun rinnalla, haluun tuntea sun sydämmen sykkeen ja hengityksen, haluun tuntea sun lämmön, tuntea sun käden mun kädessä, sun käden mun iholla, tahdon tuntea sut, tahdon myös oppia susta uusia asioita, tahdon rakastua. Miksi me ei olla yhdessä? Me ollaan kuin oltaisiin mutta ei kuitenkaan olla. Tahdon sun näkevän tämän mutta toisaalta, tahdon pitää tän omanani. Saat mut niin onnelliseks, mä pakahdun. Odotan toisaalta syksyä, odotansitä iltaa kun tää koti koko tämä osoite on mun yhden illan, yhden yön, yhden aamun, yhden vuorokauden, haluan sinä vuorokautena nukkua vieressäs, puhua sulle, tuijottaa sun syvän sinisiä silmiä, kävellä viileässä, melkein kylmässä illassa ja ehkä jopa yössä sun vierellä, tahdon pimeydessä tulla lämpimään kotiin, keittää kahvit, sulle, mä en juo kahvia, ainakaan lähi aikoina, en pidä kahvista, mutta mä voin juoda kaakaota. Kyllä musta vaimomatskua sen verran löytyy, uskon niin.
En mä halua miljoonia tykkäyksiä, en mä halua miljoonia ihailijoita, en mä halua montaa, mä haluun mun tän hetkiset ystävät, miehet ja naiset, ennen kaikkea, sut, sä oot tärkein, musta tuntuu pahalta ajatella että teen tän, oon naiselle x se tärkein, rakkain, mutta se ei voi olla mulle se nyt, kun sä oot siinä. Mä voisin rakastua, se vaatii paljon, sanoin kuvailemattoman paljon, mutta mä, tai itseasiassa me voitais pystyä siihen. Sussa on sitä jotain. Tää kaikki on mun kuvitelmaa, unelmia, haaveita, kokemuksia, tunteita, tää on mua. Muistatko kun otit mun kädestä ensimmäistä kertaa? Muistatko ensimmäisen pusun? Ensimmäisen halauksen? Ensimmäisen kerran kun nukahdit viereeni? Ensimmäisen kerran kun kosketit ihoani, ensimmäisen kerran kun tunsin sut, meidät? Niissä kaikissa hetkissä oli jotain, jotain erityistä. Olet ensimmäinen kuka on pystynyt tähän kaikkeen.

#6

Nyt, monen kuukauden jälkeen, en tiedä mitä ajatella tästä kaikesta. Kaikki nämä ajatukset, tunteet, teot, tapahtumat ja tekstit, kaikki se mitä olen itsestäni purkanut ja mitä olen itseeni ottanut niin hyvässä kuin pahassakin, on kaikki niin erilaista kuin silloin kun nämä kaikki tuli kirjoitettua. Kaikki on muuttunut, kaikki on paremmin, minä, sinä, me, kaikki muut ja koko maailma on muuttunut. Odotan tulevaa joka päivä enemmän, kasvoilleni nousee hymy vaikka koittaisin sitä piilottaa tätä kirjoittaessa.

Kun mietin mitä tämän vuoden aikana on tapahtunut, siitä asti kun aloin sinusta kiinnostua, siitä asti kun ihastuin sinuun, siitä asti kun kaikki alkoi. Eniten pintaan nousee ajatukset ja tunteet viime toukokuulta, silloin kaikki tämä vei mukanaan. Ennen sitä kaikki oli sitä monta kertaa koettua hihittelyä, salaa tuijottelua ja kaikkea muuta mitä ihastuneena tulee tehtyä, mutta toukokuun alkaessa jokin muuttui, jokin syvensi tätä, jokin oli erilaista. Se ei ollut enää normaaleja perhosia vatsassa eikä punastumista keskustelusta sinusta tai sinun kanssa. Otit minut viereesi, pidit kädestäni ja nauroit kanssani.

Toukokuu kului ja kesäloma lähestyi, viimeisen vai olisiko ollut toisiksi viimeisen viikon alkaessa sisälläni oli menossa tunnemyllerrys josta ei ottanut selkoa eikä meinaa vieläkään ottaa. En aiemmin ollut ollut niin lähellä ketään, en ikinä ollut nukkunut kenenkään vieressä sillä tavalla. Se viikonloppu sekoitti pakan aivan uudella tavalla, et tuntenut minua niinkuin parahaat ystävät tuntevat, en tiennyt sinusta mitään niin syvällistä, en mitään niin merkityksellistä, emme olleet ne jotka jakavat suurimmat salaisuudet tai menettävät yö unensa mieluummin ja juttelevat läpi yön. Olin kuitenkin kärsivällinen jostain syystä, ei se ole minulle normaalia, en ikinä aiemmin ollut uskaltanut päästää ketään niin lähelle, en aiemmin ollut kokenut mitäänn tälläista.

Sanoit, että haluat tutustua minuun, sanoit että olet huono keskustelemaan(nyt voin kumota tämän väitteen, puhun kanssasi sellaisista asioista joita ei olisi uskonut tuolloin jakavan kanssasi) ja pienessä humalassa se sujuisi paremmin, mutta en uskonut sanojasi. Sanotaan se suoraan, sanoit ettet tunne minua ja että tarvitset aikaa.

Myöhemmin sinä iltana väitteesi kumoutui, et ollut rakastunut, en minäkään, silloin. Jokin meissä kuitenkin oli, hakeuduit viereeni sille siniselle kuluneelle divaanisohvalle joka oli tuotu siihen mökkiin uuden ja kauniin sohvan tieltä kotoa. Kiedoit kätesi ympärillenii siinä viileässä ilmassa.

Ilta vaihtui yöksi ja yö aamuksi, kukaan ei nukkunut sinä yönä. Sinä aamuna lähdin luotasi, lähdin järven yli onnellisten ihmisten kanssa, nukuin onnellisten ihmisten kanssa, heräsin samojen ihmisten kanssa, tässä vaiheessa he tosin olivat vähemmän onnellisia, se oli se humalan jälkeinen aamu, aamu jona kaikki vannottavat että eivät juo enää ikinä(se miten tulevaisuudessa käy,, voit itse päätellä).

Kahden viikon kuluttua kaikki muuttui. Alkoi kesäloma, oli hyvästien aika.

#7

Hyvästit. No, koulun osilta kyllä, mutta meillä, MEILLÄ oli vielä koko kesä edessä, yhdessä. Lauantai aamuna heräsin onnellisena mutta toisaalta haikein mielin. Juhla vilisi silmissä ja ennen kuin huomasikaan oli aika pakata reppu ja lähteä viettämään ikimuistoisia päättäreitä.

Kaksi viikkoa oli saanut paljon aikaan ja sinullakin oli kipinä. Mistä tiedän? Muistan sen yöllisen keskustelun kun saatoin sinua nukkumaan, tai saatoin ja saatoin, niin sen piti mennä, mutta miten kävikään, en palannut ennen aamua. Se oli se ensimmäinen yö vieressäsi.

Aamu valkeni ja loman ensimmäinen päivä. Iltapäivällä kotiin. Pisin aika jona olin yksin kotonataisikin olla silloin. Koko kesäkuu kului päivien osalta kanssasi, illat ja yötkin, en kuitenkaan nukkunut vieressäsi, en tullut lähemmäs kuin muutkaan. Juhannus erossa neljä päivää äkillisen muutoksen vuoksi, ikävöin yhteisiä päiviä ja öitä tuon 4 päivää.

Heinäkuu tuli ja siinä vaiheessa me. Kaikki tiesivät, tai oikeastaan kaikki mummoja myöten luuli enemmän kuin miten asiat olivat. Olimme ”vaan kavereita” (uskottelin niin itsellekin), mutta näin myöhemmin ajateltuna ei se ollut sitä kyllä nähnytkään. Kaikki heinäkuun ajalta ei mahtuisi edes sadalle sivulle joten en muistuta enempää, kenties itsekin muistat tälläkin.

Syksy. Meillä ei taida olla vuosipäivää tai mitään muutakaan merkkipaalua, mutta pitääkö sitä ollakaan? Olen ja uskon sinunkin olevan onnellinen ilmankin. Ei minulle ole tärkeintä se vuosipäivä tai että kaikki tietää ja että ”meitä” tungetaan joka puolelle, riittää että me tiedämme missä menemme. Olemme kuitenkin yhdessä ja olleet sitä luulisisn elo-syyskuun vaihteesta asti(tuntuupa hassulta kirjoittaa sitä tähän koska tiedät sen kuitenkin, mutta toisaalta et koskaan luultavasti tule lukemaan tätä, en taida olla valmis siihen etkä sinäkään sitä janoa, et kyllä edes tiedä tästä, mutta rakastan sinua ja sen tiedät).

Nyt on tammikuun puoliväli ja joka ikinen kuukausi, viikko, päivä, tunti, minuutti ja sekunti vahvistaa meitä ja tunnettani sinun suhteen. Toivottavasti tämä kestää, olemme jakaneet niin paljon olen ja olet antanut niin paljon.

#8

Rakastan sinua, sinä tiesit sen, mutta halusin kertoa sen nyt uudelleen.

#9

Kukaan tai mikään ei ole saanut eikä saa minua nytkään kirjoittamaan näin.

#10

Jos löytäisin sinusta kappaleen se olisi tässä.