Miksei kukaan vastaa avunhuutoon? 

Pieni, viallinen, kauniskuori, mutta ruma sisin.

Ei se tarkoita pahaa, se tarkoittaa kaaosta, se tarkoittaa sitä mitä se pelkää. Kun itsestä tulee itsensä pahun painajainen. Kun itse satuttaa itseään. Kun kaikki muut ja kaikki muu pitää kauniina, tärkeänä, välittää ja arvostaa. Miten voi syntyä tällainen viha ja inho jos kaikki muu näyttää toista? Miten voi olla niin että ei ole päivää kun olisi tyytyväinen itseensä? Miten tuntuu siltä? 

Sinusta tuntuu silloin tällöin siltä mutta kun ajattelee asiaa tarkemmin pidät itsestäsi ja olet ihana. Pidät itsestäsi, katsoessasi alastonta, suojatonta itseäsi näet sen kauneuden. Se mikä sinut tuhoaa on oikeasti se minkä luulit olevan hyvin sinussa. Vaatteet ja muu ulkoinen. Jos sinulla ei olisi hiuksia eikä vaatteita, olisit kuin vastasyntynyt, olisit kauneimmillasi. Jos pidät itsestäsi kaikki tämä ulkoinen puettuna et ole viallinen olet vaan todellinen aarre. Jokaisen tulisi pitää itsestään ilman mitään peitoksia mutta tähän emme ikinä kykene joten riittää että pidät itsestäsi edes vaatteilla, ilman, hiukset auki tai kiinni tai pidät vain sisimmästäsi tai ulkokuorestasi. Tai olisihan hyvä pitää kokonaisuudesta ja jos et pidä asenteestasi tai luonteestasi kykenet tekemään asialle jotain, ajankanssa. Kaikki muuttuu ja hyvä niin, koita pärjätä ja löytää edes pieniä omiajuttuja tai asioita jotka pukevat sinua jollain tavalla fyysisesti tai henkisesti.

Yksi surunhetki,

Ja taas elämä hymyilee. 

Yksi kyynel huolesta,

Miljoonia tähtiä onnen merkiksi.

Pieni surullinen ja yksinäinen ihminen,

Suuri ilo siitä pienestä. 

Ilo, rakkaus, hymy ja onni ovat vahvempia ja suurempia kuin mikään muu.