Rautatie aseman laiturilla on penkki. Tuolla penkillä istui pieni, mukava ja ihana mummo. Hänen ulkoisesta olemuksesta huokuu pieni hämmennys. 

Vältän tuijottamasta sillä tiedän sen olevan epäkohteliasta, kuitenkin tästä huolimatta minua huolestuttaa. Tullessani mummon luo hän kääntää kasvonsa minuunpäin ja kysyy tiedänkö tämän junan varmasti menevän Tampereelle. Otan lippuni esiin ja kerron olevani matkalla vain Hämeenlinnaan, mutta tiedän junan olevan menossa hänen määränpäähänsä. Aikataulun hän on saanut joltakin, mutta se ei vastaa lipun kertomaa aikaa. Hän on edelleen hämillään, mutta jo hieman rauhoittunut. Mummo etsii oikeaa lippua lompakostaan samalla kun vieressä seisoo sen näköinen mies että kun tilaisuus tulee hän vie mummolta kaiken mitä irti saa. Hän vilkuilee ympärilleen ja tuijottaa kun mummo vetäisee seteli nipun käteensä etsien lippuaan. En tiedä miten mummon käy, mutta toivon hänen päätyneen omaisuutensa kanssa tähän oikeaan junaan ja toivon että hän elää vielä pitkään ja onnellisena, hän on ihana.