Et halua uskoa sitä, en minäkään. Joskus tahdot hänen olevan vain elossa, näköetäisyydellä. Toisinaan voit pettyä kun saatkin vain suukon. Toisinaan sinut murentaa pelkkä katse, joskus kestät koviakin iskuja horjahtamatta. Niinkuin siinä laulussa lauletaan, siinä jota et ikimaailmassa kuuntelisi. Siinä laulussa se sanotaan, se kertoo elämän suuresta salaisuudesta hippusen verran, toisinaan se hippunen saattaa olla liikaa. Nyt kuitenkin se kertoo minulle niin paljon, se saa minut tuntemaan oloni samaan aikaan tyhjäksi ja toisaalta ääriäni myöten rakastetuksi ja arvokkaaksi. Se kappale saa minut miettimään mistä todella välitän ja miten näytän sen. Pystyn rakentamaan elämääni tästä tai voin aloittaa puhtaalta pöydältä. Se mihin päädyn on selkeää, en aloita alusta, muutan vain suuntaa, muutatko sinä omaasi? Mitä sinä haluat? Oletko se sinä joka haluaa vai haluatko niin koska jokinmuu sanoo niin?