Aamu auringon lämmittämässä, kosteassa teltassa. Aurinko oli lämmittänyt koko aamupäivän tummaatelttakangasta. Teltassa ei viihtyisi ellei sielä olisi Hän. Ei olisi jäänyt hetkeksikään herättyään ensimmäisen kerran kuullessaan rantaan lyövät aallot ja tuntiessaan hien valuvan selässään. Ei olisi jäänyt jos hän ei nukkuisi vieressä. Kun avasi silmänsä ja näki telttaan heijastuneen varjon kääntyi toiselle kyljelleen ja näki Hänet. Hän sai hymyn kasvoille, Hän tunsi katseen ja hymähti hiljaa, kosketti poskea ja avasi silmänsä. Oli pitkä hetki, Hän vain tuijotti silmiin, haroi takkuista tukkaa ja kosketti nihkeää selkää vetäen iholleen. Hän oli myös nihkeä ja ehdottomasti myös raittiin ilman tarpeessa, mutta Hän ei lähtenytkään tuntiessaan nihkeyden. Hän otti kädestä ja veti mukanaan aamuiselle rantahiekalle. Otti kädestä tiukanotteen ja seisahtui rantaveteen. Otti lähelleen, katsoi silmiin, hymyili ja sanoi niin.