Hänen vallattomat kiharat laskeutuivat reunustamaan kuvan kauniita kasvoja. Hän pidätteli kyyneliä, ja puhui hyvin hiljaa, aivan kuin joku joka ei saisi kuulla kuuntelisi. Hän ei tahtonut erota, hän ei tahtonut sen loppuvan. Mitä kaikkea siinä oli ja oli ollut. Hän ei ollut valmis luopumaan vaan mietti miksi se kaikki aikanaan alkoi. Oliko se hänen "vikansa" vai oliko hän syytön. Kuinka asiat olisivat jos sitä ei olisi tapahtunut. Olisihan siinä menettänyt paljon, mutta olisiko nyt helpompi olla, olisiko parempi kun ei rakastaisi itseään kipeäksi. Ei olisi sitä kenestä välittää niin ettei ole valmis jäämään junasta ja vaihtamaan suuntaa vaikka toiset hetket olisivat helpompia ilman häntä. Häneltä vierivät kyyneleet vasten tahtoa, kova kuori murtuu. Huolestun ja tahtoisin auttaa mutta en osaa. Hänen on aika tehdä itse oma valintansa, hänen on aika päättää jäädäkkö vai lähteä. Kukaan ei voi sitä hänelle kertoa kumpi parempi, vain hän itse tietää. Tiedoton vai tiedostettu.